Uutisia
Kehitysyhtiö Tulevaisuus Oy osti Kojair Tech Oy:n osake-enemmistön
Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa 24.2.2011 kello 11.00
Kehitysyhtiö Tulevaisuus Oy hankki omistukseensa Vilppulassa sijaitsevan puhdasilmalaitteita valmistavan Kojair Tech Oy:n osake-enemmistön. Yrityksen entinen pääomistaja Pertti Mäntylä jää edelleen omistajaksi Kojairiin runsaan 20 prosentin osuudella.
Kehitysyhtiö Tulevaisuus Oy on tamperelainen teknologiateollisuuden alan yrityksiin keskittynyt kehitysyhtiö. Yrityskauppa on Kehitysyhtiö Tulevaisuus Oy:n toinen. Kehitysyhtiö Tulevaisuus Oy:n liikeideana on hankkia omistukseensa PK-sektorin teknologiayrityksiä Etelä- ja Länsi-Suomen alueelta ja kasvattaa niistä kansainvälisiä menestyjiä.
Kojair Tech Oy:n liiketoiminta on käynnistynyt 1969 ja sen liikevaihdosta noin 80 % tulee vientikaupasta. Yhtiö kuuluu terveysteknologia-sektoriin, jonka kasvunäkymät ovat kansainvälisesti hyvät. Kojairin päätuotteita ovat suojakaapit, joita käytetään mm. sairaaloiden ja lääketeollisuuden labora-torioissa. Lisäksi sen tuotekategoriaan kuuluvat leikkaussali-ilmastointiratkaisut. Kojair Tech Oy:n liikevaihto on noin 8 miljoonaa euroa ja yritys työllistää runsaat 60 henkilöä Vilppulassa ja Tampereella sekä Saksassa Kojairin omistamassa tytäryhtiössä W.H.Mahl GmbH:ssa.
Lisätietoja antavat:
Heikki Rehakka, Kehitysyhtiö Tulevaisuus Oy, p. 0400 624 722
Pertti Mäntylä, p. 0500 540 540






info
kojair.com | Tel. +358 3 471 7000 | Copyright Kojair Tech Oy 2009